Suomen Uusiomuovi Oy

Suomen Uusiomuovi Oy on muovipakkausten virallinen tuottajayhteisö, jonka missio on vastata yli 2.500 yrityksen lainmukaisen pakkausten tuottajavastuun toteutuksesta. Päätehtäviin kuuluvat muovipakkausten keräysverkoston ja hyötykäytön järjestäminen sekä erityisesti kierrätysjärjestelmien edistäminen.

Suomen Uusiomuovi Oy

Muovipakkausten oikea lajittelu on tehokkaan kierrätyksen lähtökohta

Muovipakkausten oikea lajittelu on tehokkaan kierrätyksen lähtökohta

Peter Rasmussen (peter.rasmussen a uusiomuovi.fi), 30.6.2016

Suomen Uusiomuovi Oy on vastaanottanut alkuvuodesta monia kysymyksiä innokkailta kierrätyksen ystäviltä. Laatuohjeistus kehittyy kuluttajien tarpeiden ja kierrätysprosessin vaatimusten mukaan.

Ekokem Oyj:n uusi muovipakkausten käsittelylaitos on lähtenyt käyntiin ja olemme saaneet ensimmäiset huomiot vastaanotetuista pakkauksista.  Yleislaatu on ollut odotetun mukaista. Mutta joukossa on ollut yllättäen esimerkiksi öljyä sisältäviä kanistereita. Tällaiset aiheuttavat paljon harmia saastuttamalla muuta pakkausjätettä ja likaamalla pesuvesiä. Vaarallisten aineiden jäämiä sisältävät pakkaukset eivät kuulu keräykseemme.

Olemme täydentäneet laatuohjeistustamme ”usein kysyttyä” osiolla.

Toivotamme kaikille innokkaille muovipakkausten lajittelijoille oikein hyvää kesää ja 

muovipakkauksille hyvää jatkoa!  



Takaisin